lauantai 20. toukokuuta 2017

Se on viimeinen viesti

En usko, että tämä tulee kenellekään järin suurena yllätyksenä. Blogini hidas kuolema on ollut nähtävissä jo pitkään, sillä postaustahti on hidastunut vuosi vuodelta vaan enemmän. Siinä missä parhaimpina aikoina postasin aina 10-15 kertaa kuussa - lähes joka toinen päivä! - olen viimeisen vuoden aikana tehnyt päivityksen keskimäärin neljästi kuukaudessa. Eikä siinä mitään, kerran viikossa postaaminenkin on tyhjää parempi. Erityisesti tämän alkuvuoden aikana vaan vähäisetkin postaukseni ovat tuntuneet siltä, että olen joutunut tekemään ne väkisin, kenties pienestä velvollisuudentunteesta ja blogin tekohengityksenä.

Niin kauan kun blogia olen kirjoittanut, eli aika tarkalleen 7 vuotta ensimmäisen blogini auettua 28.5.2010, olen tiennyt tekeväni sitä vain sen aikaa kun se tuntuu mielekkäältä. Nyt se ei enää hetkeen ole ollut sitä, vaan ennemmin rasite tai pakollinen paha. Lopettaminen on ollut mielessä useasti, mutta olen halunnut vielä hetken odottaa mahdollista uutta inspiraatiota. Sitä ei ole näkynyt, vaan sen sijaan on tuntunut entistä varmemmalta päätös siitä, että nyt on pakko suorittaa yhden aikakauden loppu. Tuntuu haikealta.



Blogin päätähdet vuosien varrella.

Koska olen huono puhumaan, on kirjoittaminen ollut minulle ennen kaikkea terapiaa. Tästä on tullut hirveän rakas päiväkirja, joka on kulkenut läpi monet myllerrykset elämässäni. Uusia ponituttavuuksia, vaikeita hyvästejä, koulujen vaihtumista, syviä vesiä ja suuria onnentunteita... Käytännössä koko aikuistumiseni kasvutarina on näiden kansien sisällä. Kaikki yritykset, erehtymiset ja onnistumiset hevosten parissa sekä elämässä muutenkin olen purkanut tänne. Tyhjän tekstikentän avaaminen tuntui vapauttavalta aina, teki sitten mieli kiljua riemusta tai itkeä. Yksinäisinäkin hetkinä on voinut olla varma, että jossain ruudun toisella puolella joku aina kuuntelee.

Aloittaessani bloggaamista 14-vuotiaana en olisi ikinä uskonut, että tästä tulee minulle näin tärkeä ja pitkäaikainen harrastus, saati että lähemmäs 1000 ihmistä joskus lukee ihan tavallisen Riinan ja tavallisten ponien tavallista arkea. Ihan hullua. Olen valtavan kiitollinen jokaiselle, joka on ollut mukana seuraamassa elämäämme seitsemän vuoden aikana - niin monia kertoja päiväni on pelastanut jonkun teidän ihanat sanat kommenttikentässä! Jotain tein myös oikein siinä, että pitkään ajanjaksoon ja kohtuullisen laajaan lukijakuntaan nähden negatiivisten kommenttien määrä oli hyvin vähäinen. Tuli toki niitäkin vuosien varrella, ja herkän luonteeni takia tietysti loukkaannuin jokaisesta, mutta nyt voin hyvillä mielin vaan nauraa niillekin.

Tämä on niin paljon vaikeampaa kuin kuvittelin. Nyt kun tiedän, että bloggaamiseni on ohi, en malttaisi lopettaa tämän viimeisen postauksen kirjoittamista ollenkaan. Paljon olisi sanottavaa, mutta tämä oli nyt tässä. Blogin jätän joka tapauksessa näkyville, enkä usko että ikinä - tai ainakaan ihan lähitulevaisuudessa - pystyisin poistamaan tätä. Täällä on niin paljon tärkeitä muistoja ja ihania hetkiä, sekä mm. minun ja Rytyn tarina alusta lähtien. Haluan takuulla palata niihin vielä itse, ja kenties joku teistä palaa myös.

Kiitos ja näkemiin

Meidän elämää voi somessa edelleen seurata Instagramin puolella; @rrriinar päivittyy harvakseltaan, @riinanheppailut hieman tiheämmin. Hyväksyn myös tuntemattomat seuraajiksi, joten mikäli ponien kuulumiset kiinnostaa, lähetä ihmeessä seurauspyyntö!

16 kommenttia

  1. Sun blogia on ollut ilo seurata, kiitos ♡

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta blogista!!<3

    VastaaPoista
  3. Monesti näiden vuosien aikana on sun postaukset piristäneet päivää jollain tapaa, kiitos niistä :) Jään seurailemaan ig:n puolelle, kaikkea hyvää sulle ja poneille ja ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla! Kiitos samoin! <3

      Poista
  4. Sun blogia on aina ollut ihana lukea ja vähän surullista, että lopetat, mutta toisaalta hyvä, että lopetat nyt, etkä anna blogin vain täysin hiipua mitään ilmoittamatta. Hyvää jatkoa ja seuraan instagramissa teitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiesin saman tien kun alkoi nämä ajatukset käydä päässä, että reilumpaa ja itselle jollain tapaa helpompaa on tehdä tämä kerralla kunnolla kuin vaan hiivuttaa aikojen kuluessa. Surullista (jopa yllättävän!) tämä on itsellenikin, mutta pakko oli uskoa että ajat ja fiilikset muuttuu. Kiitos ❤

      Poista
  5. Harmillisen usein näitä lopetusilmoituksia on viime aikoina näkynyt seuraamissani blogeissa. Mutta niin se vaan on, että siinä vaiheessa kun harrastus alkaa tuntua pakkopullalta, on aika lopettaa tai ainakin pitää taukoa. Ja tervetuloa takaisin, jos joskus vielä siltä tuntuu.

    Kaikkea hyvää jatkoon, sinulle ja poneille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä totta ja harmillista! Toivottavasti mulle kuitenkin riittää vielä jatkossakin luettavaa, etten pääse ihan kokonaan vieraantumaan blogimaailmasta... :) Kiitos kovasti, samoin teille!

      Poista
  6. Ihan kuin olisi omaa tekstiä lukenut, näinköhän omakin blogi kuopataan lähiaikoina..:D Sulla on ollut aivan mahtava blogi, ilolla olen sitä seurannut monet vuodet. Kiitos <3 Ja hyvää jatkoa sulle ja ihanille karvakorville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tietty surullista, jos tähän voi samaistua! Kiitos Merika <3

      Poista
  7. Ounou! Yksi suosikkiblogeista ja olen aina tykännyt lukea teidän kuulumisia :( Tottakai jos itseä ei enää inspaa, niin ei kannata väkisin vääntää. Ikävä tulee tätäkin blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin oli kyllä kova paikka, mutta on vaan pidemmän aikaa ollut inspiraatio kateissa niin pakko oli kuunnella itseään ja tehdä joku ratkaisu!

      Poista
  8. Voi ei, harmi kuulla näin monta vuotta seuranneena. Mutta kaikkea hyvää sulla jatkoon! :)

    VastaaPoista