tiistai 14. helmikuuta 2017

Kaistapää vai paras ystäväni?

Hevosihmisenä olen kaikkiruokainen siinä mielessä, etten ole ikinä ollut vannoutunut tietyn rodun edustaja. Kaikki varmaan tietävät jonkun suokki-ihmisen, tai ehkä sellaisen tyypin, jonka alle ei voisi kuvitella kuin puoliverisen? Meillä on ollut omassa tallissa reilu 15 vuoden ajan hevosia laidasta laitaan, aina shettiksestä ja oikeista ratsuponeista amerikkalaiseen lämminveriseen asti, ja uskon sen kasvattaneen minulle suvaitsevan asenteen eri hevosrotuja kohtaan.


Russeista minulla ei oikeastaan ollut ennakkokäsityksiä ennen Rullea, mutta nykyään arvostan näiden pikkuponien monipuolisuutta ja pitkää historiaa varsin korkealle. Eestinhevonen taas on rotu, josta monella tuntuu olevan ennakkoluulonsa. Minullakin oli ennen Ryttyä, sillä aiemmin tapaamani eestiläiset olivat - no, aika tyypillisiä tuntiponeja. Pyöreitä, hitaita ja vähän mitäänsanomattomia. En ehkä olisikaan aikoinaan ennustanut järin suurella todennäköisyydellä ostavani juuri eestinhevosta kouluratsuksi, etenkään, kun sitä ennen minulla oli ratsunani täykkäri- ja welshverestä rakentunut ratsuponitamma.

Taannoin hevostalli.netissä oli pitkä keskustelu eestinhevosista, jossa niitä kuvailtiin varsin mielenkiintoisin sanankääntein. Hulluja ja kaistapäitä, sanottiin. Vaellushevosiksi saattavat sopia. Ihan ok tuntipuksuja. Huonompi versio suomenhevosesta.


Omaa eestiläistäni en tunnistanut niistä viesteistä. Minulla on maailman paras poni, joka ei ole versio mistään, vaan hyvä juuri tuollaisena. Ihmisrakkain ja seurallisin hevonen, jonka olen koskaan tavannut. Aktiivinen ja touhukas, mutta mielettömän kiltti tyyppi. Sillä on koko ajan korvat hörössä, ja vielä aikuisiälläkin maailmaan suurella uteliaisuudella suhtautuva elämänasenne. Maastossa se menee aina rohkeasti kärkihevosena ja kentällä leiskauttelee laadukasta ravia.

Sellainen on paras ystäväni. Ehkä minulle on sitten vaan sattunut elämääni aivan erikoislaatuisen mahtava yksilö, en tiedä.


Ennakkoluuloistaan kannattaa joskus päästää irti. Omalle kohdalleni on sattunut vain hyväluonteisia ja kivoja eestinhevosia, mutta asian voi tietysti muuttaa huonolla käsittelyllä hyvin toisenlaiseksi. Harvoinpa "hulluus" on rodussa kulkeva ominaisuus, vaan katseen voi kääntää ihmisten suuntaan. Ja kyllä, Virosta varmasti tulee hyvin vaihtelevasti käsiteltyjä hevosia Suomeen, mutta se ei oikeuta leimaamaan rotua tietynlaiseksi. Kaikki tuntemani eestiläiset ovat hyvin toimivia omassa tehtävässään; tunti- ja lastenponeina, terapiaratsuina, tätikuljettimina, harrasteratsuina ja kilpaponeina. Tietysti rajat niilläkin tulee vastaan, mutta omalla kohdallani tuolla eestinpullalla on edelleen kapasiteettia enemmän kuin minulla on toistaiseksi taitoa!

En ehkä edelleenkään itseäni luonnehtisi silkaksi eestinhevosihmiseksi, mutta kyllä tuossa rodussa on jotain, mistä pidän.

2 kommenttia

  1. Pakko allekirjoittaa tämä väite eestinhevosista - ne kaikki ovat hyviä siinä mihin ne on tarkoitettu! Itsellä oli edellisellä tallilla tunneilla käydessäni treenattavana yksi eestin"pulla", joka oli ihan mahtava ystävä <3 Monelle se oli ehkä vain poni muiden joukossa. Sellainen tumma puksuttaja, joka ei sen kummemmin tehnyt mitään koulutunneilla kuin hypännytkään. Valmentaja sanoi, että tee töitä ja vähän vastentahtoisesti aloin etsiä nappuloita ponista. Ja voi vitsi, miten kiva siitä tulikaan! Siitä alkoi löytyä koulutunneilla liikettä ja säädeltävyyttä enemmän, estetunneilla päästiin joka kerta eteenpäin. Joka kerta valmiina lähtemään mukaan, luotti ja uskoi. Monta mutkaa meidänkin tielle osui, eikä kaikki aina ollut helppoa. Ja kun se lopulta palkittiin sillä, että muut kehuivat ponin muuttuneen, oli ihan mahtava fiilis. Ponista näki, että se lähti aina mieluusti tekemään töitä mun kanssa, mä lähdin aina mieluusti sen kanssa. Ystävä siinä missä kuka tahansa muukin. Ikävä on jäänyt tallin vaihdon jälkeen, ottaisin sen omaksi treenikaveriksi milloin tahansa <3
    (pakko sanoa tähän väliin, että tykästyn helposti sellaisiin hevosiin mistä muut eivät välitä - toiseltakin tallilta tykkään juuri siitä ponista, josta muut eivät niin välitä :D)
    Ja mitä tulee Ryttyyn, tunnistan tätä entistä treenikaveria! Seurallinen, haluaa osallistua ja auttaa (joskus sitä ei ehkä kaipaa). Ihmisrakas, joka ottaa kaikki huomioon. Joku, kestä saa aina seuraa ja joka on terveellä järjellä varustettu. Uuteen treenikaveriin yhdistää kyllä seurallisuuden ja ihmisrakkauden lisäksi se laatu, jota sekin osaa välillä esitellä kun kuski osaa pyytää! Okei, tämä kaveri on vielä sen verran juniori, että välillä menee sähläykseksi ja hoitaessakin on vähän niin ja näin, toimiiko sama juttu kuin edellisenä päivänä. Kumpikin näistä treenikavereista on aloittaessa ollut nuori (tämä uudempi on tosin edelleen), jokin niissä vain vetää puoleensa vissiin ;) Ja on ollut tosi kiva seurailla sun ja Rytyn matkaa ja kehitystä, etenkin kun Rytty vaikuttaa tosi symppikseltä kaverilta! Tsemppiä teidän tulevaisuuteen, on kiva nähdä mitä te jatkatte kehitystänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle tarinastasi! Näistä usein onkin paljon enempään kuin uskoisi, mikäli jaksaa treenata ja nähdä vaivaa :) Ja ystävinä ovat korvaamattomia!

      Poista