keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Voitokkaasti kausi päätökseen

Meillä oli puolitoista viikkoa sitten ohjelmassa lähitallilla vielä yhdet pienet koulukisailut, jotka päätettin jättää kauden viimeisiksi. Kisoja olisi joitakin vielä tarjolla loppusyksylle, mutta olen sen verran mukavuudenhaluinen, että kisaaminen tosi kylmällä säällä ja jatkuvasti pimentyessä ei ole sen arvoista! Etenkin kun nyt oli hyvä lopettaa siihen, että saatiin meidän vakiinnutetulla tasolla kaivattu onnistuminen ja sen lisäksi tehtyä kokeilumielessä jopa luokkanousu.

Starttasimme siis B-merkin kouluohjelman lisäksi myös meidän kummankin ensimmäisen heA:n! Kenttäkilpailuohjelma nro 6 oli mukavan simppeli aloittaa, vaikkakaan ei oltu ikinä päästy pitkällä radalla baanattamaan ennen kisapäivää. Uuden tason lisäksi siis tämäkin tuli uutena juttuna, vaikka eihän siinä ollut mitään sen ihmeempää. En olisi itse halunnut vielä startata A:ta, koska koen ettemme ole vielä sillä tasolla etenkään kisatilanteessa - valmentaja kuitenkin suorastaan vaati minua ottamaan startin juuri tähän kohtaan, kauden loppupuolelle pieniin kisoihin ja ilman paineita. Mietin sitten vaan, että mitä muka menetän jos lähdetään katsomaan miten se menee? Menestyksellä kun ei ole tässä vaiheessa mitään väliä ja lisää ratarutiiniahan me kumpikin Rytyn kanssa aina vaan kaivataan.


B-merkin kouluohjelma oli itse asiassa minulle myös uusi ohjelma, en ollut jostain syystä sattunut sitä aiemmin kenelläkään ratsastamaan! Verkassa Rytty oli kiva, mutta kuten oikeastaan aina, itse startista jäi itselleni vähän laimea maku suuhun. Jännittymisen takia jäi puuttumaan taas sellainen kiva flow-fiilis ja liikkeet jäivät vaatimattomiksi. Sinänsä mitään katastrofia ei ollut, paitsi vasempaan nostettiin väärä laukka... mutta tuntui että rata oli vähän mitäänsanomaton eikä muotokaan ollut riittävä. Loppupäässä ratsastettuani tulokset selvisivät nopeasti, ja prosentit 62,391% riittivät luokkavoittoon 7 ratsukon seurassa! Taso ei ollut kova, mutta olihan silti mukava tunne edellisten huonompien koulukisojen jälkeen saada nyt onnistuminen.



Päivän toinen voitto olikin henkisellä puolella, kun saatiin heA-ratakin ratsastettua. Kolmen ratsukon luokassa olimme lopullisissa tuloksissa puolivälissä ja pisteet laskivat heB:stä 10 prosenttiyksikköä, eli keräsimme lopulta 52,292%. Se mistä olin yllättynyt, oli se että ei tehty pahempia rikkoja! Saimme suoritettua kaiken vaadittavan, mutta kuten etukäteen ounastelinkin, pistetaso pysytteli pääosin tasaisella vitoslinjalla. Rytyltä vaan puuttuu vielä poweria, jota jo heA:ssa vielä enemmän tarvittaisiin, ja jännitys toki vaikutti paljon tähänkin. Tuomari jäi kaipaamaan painoa enemmän takaosalle ja siirtymisiin keveyttä ja elastisuutta, ihan tiedossa olevia juttuja siis ja oikeista asioista rokotettiin. Niin, ja saatiinhan me myös paperiin yksi pyöreä nolla... Poni ei olisi voinut ajoittaa kakkahätäänsä paremmin kuin juuri laukannoston kohdalle, eihän sieltä mitään laukkaa siinä vaiheessa nouse!

Vaikka en tällä tuloksella meitä ihan heA-tasoisiksi kutsuisikaan, niin hyvä mieli jäi siitä, että uskalsin kuitenkin sen startata. Jospa ensi kaudella uskaltaudutaan uudestaan, kunhan nyt käydään valmentajan kanssa läpi taas tulevia tavoitteita ja talvi harjoitellaan ahkerasti! Tälle kaudellehan meillä oli tavoitteena ratsastaa jokseenkin sujuvasti kotona heA-rata loppuvuodesta ja nyt teimme sen jo kisoissakin, eli viime vuonna ainakin onnistuttiin realististen tavoitteiden asettamisessa.


Tästä sitten vaan eteenpäin kohti uusia haasteita! Videot radoista ovat jumissa videokameran uumenissa, enkä tiedä miten saan ne sieltä ongittua koneelle vai saanko ollenkaan... Joten pahoittelen vähän tympeää postausta, teksti olisi kyllä kaivannut tuekseen vähän jotain muutakin kuin näitä poseerauskuvia! Niillä kuitenkin mennään mitä on.

4 kommenttia

  1. Voitko kuvata videomydayn tai tallivideopostauksen joskus? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin mä yrittää taas tässä lähiaikoina vaikkei videopostaukset ihan mun juttu olekaan :D

      Poista
  2. Onnea hyvistä suorituksista!:) olette kehittyneet hienosti, hyvä te! Tsemppiä eteenpäin, jatkakaa samaan malliin :)

    VastaaPoista