tiistai 20. syyskuuta 2016

Melkein mestareita

Tiedättekö sen tunteen, kun käyttää tunteja vaivannäköön ennen koulukisoja ja uurastus palkitaan kauden parhaalla suorituksella? Joo, en minäkään. Loppukautta kohti yleensä tulostaso paranee, mutta me tehtiin tähän kohtaan kyllä pohjanoteeraus!


Kaikki oli niin valmiina seuramestaruuskoitosta kuin olla voi. Nypin harjaa edellispäivänä 1,5 tuntia saavuttaakseni täydellisellä sykerörivillä Rytylle uskottavan kouluponimoodin. Häntä oli valkaistu, varusteet puunattu ja nuttura kiristetty. Sotasuunnitelma oli selkeä; ratsasta priima rata ja pääse palkintojenjakoon hakemaan pokaali ja kukkakimppu.

Rytty ei ollut täysin mukana juonessa kuitenkaan. Verkassa ponin ajatukset olivat lähinnä maneesin ulkopuolella ja se oli vaihteeksi hyvin erilainen ratsastaa kuin treeneissä, jolloin jouduin muuttamaan omaa ratsastusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Meillä ei tosiaan ollut yhteistä säveltä - eikä ollut edes toinen meistä vireessä, vaan molemmat leiskauteltiin menemään kaukaa nuotin vierestä.





Lähtökohdat radalle oli sellaiset, että kuski yritti pitää oman pään kasassa ja saada tehtävät jokseenkin siististi suoritettua. Lopulta ainoa isompi rike oli keskiravissa, joka laukattiin, mutta koko radan läpi säilyvän jännittyneisyyden takia pisteet pysyivät pitkälti 5,5 ja 6 linjalla. Parasta, mihin tänään pystyttiin, oli 6,5 ja se saavutettiin peräti kahdesti.

Saa myös pistää paremmaksi äänekkyyden suhteen! Tuomarin alakerran kommentti "kova juttelemaan" pisti hymyilyttämään. Videolta laskettuna Rytty ehti radan aikana hirnua 11 kertaa, että ei sen kovempi ikävä ollut kavereita kuitenkaan.



Oltiin Rytyn kanssa radalla molemmat vähän kokovartalokipsissä. Jännittyneessä mielentilassa ei liikekään tietenkään voi olla rentoa, joten radasta jäi vähän laimea fiilis. Siinä missä ravissa ratsastettavuus saattaa kuitenkin vielä jotenkin säilyä, ei jännittynyt laukka ole mistään kotoisin! Yllä oleva kuva kiteyttää sen hyvin. Selkä on esimerkillisesti ylhäällä, takajalat työntävät ja poni on niskastaan pehmeä.

Noh. Lopulta pitää olla tyytyväinen, että monen rikkeen sijaan tehtiin se yksi kunnon tunarointi keskiravissa ja muuten sitten sellainen kokonaisuudessaan tasaisen huonohko suoritus. Ei selkeitä ylä- ja alamäkiä vaan vähän kuin koko ajan kuopan pohjalla!




Radan jälkeen oltiin helpottuneissa fiiliksissä. Edustuskelpoiset alku- ja lopputervehdykset eivät edelleenkään mahdu ohjelmistoomme, pitäisi ehkä ottaa ne työn alle. Lopulta 57,400% oli tulos, mihin olin (lähes) tyytyväinen, sillä odotin jopa vähempää! Päädyttiin kuitenkin huonolla radalla puoleen väliin luokkaa sijalle 5/10 kolmen ratsukon sijoittuessa. Ennakko-odotukseni olivat jotain tätä luokkaa, sillä Rytyn kanssa ulkokisat ovat selkeästi helpompia. Tiedän, Rytty, minäkin tykkään enemmän kesästä!

Haluan loppuun esittää vielä kuvasarjan haaveiden kaatumisesta.


Tiukan keskittynyt startti keskiraville, josta oli tarkoitus tulla vähintäänkin paras tähän astisista.


Tilanne kuitenkin realisoituu hyvin äkkiä homman levitessä ja hallinnan ollessa historiaa.


Kaikki varmasti ratkeaa vesihiihtäjän takanojalla ja nauramisella! Todennäköisesti vaan peittelin harmitustani siitä, että seuramestaruuspokaali vilahti silmien edestä. Pikkusiskolle meni sitten sekin pysti!

Jos en osannut ilmaista sarkasmia, niin oikeasti olin päivän päätteeksi ihan hyvillä fiiliksillä. Rytyn kanssa on vielä paljon työtä ja jännittyessä on kaikki sata kertaa vaikeampaa, joten ei auta kuin tehdä tilanteet tutummiksi! Kun on yhdessä keskinkertainen ratsastaja ja kokematon poni, ei mikään ilmaiseksi tule. Sinnikkäällä harjoittelulla sen sijaan voi saavuttaakin asioita, toisin kuin valittamalla.

4 kommenttia

  1. Haha voi Rytty :D pienen ponin elämä on rankkaa kun joutuu eroon kamuista!

    VastaaPoista
  2. Haha sun blogi on kyllä niin viihdyttävää luettavaa, osaat kirjoittaa tosi hyvin!:D enskerralla sit paremmin;)

    VastaaPoista