perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hauska elämä


Meillä Rytyn kanssa on ollut superkiva kesäkuu. Tämä viikko kului maanantaista torstaihin kursseillessa, ja treenauksen lisäksi päästiin harrastamaan kaikenlaista hauskanpitoa! "Korkeushyppytunnilla" nostettiin yhden askeleen sarjan B-osaa sen verran, kuin ratsukon taidot ja itsevarmuus riitti. Meidän kohdalla se tarkoitti n. 80-90 senttistä okseria, johon oli hyvä lopettaa! Alla olevasta kuvasta näkee, että ponilla kyllä riitti into, mutta kuskia alkoi hirvittää ja olla myös vaikeuksia pysyä kyydissä...

Rytty on kyllä loistava poni, sen ponnistusvoima loppuu huomattavasti aikaisemmin kuin useilla muilla ja tekniikka on hieman omintakeinen, mutta luonne korvaa muut ominaisuudet ihan täysin. Se ei epäröinyt lainkaan, vaikka mentiin jo aika lailla sen kapasiteetin ylärajoja hipoen, siitäkin huolimatta ettei estekammoinen kuski ole maailman itsevarmin hyppääjä. Sain lopettaa tunnin todella hyvin mielin!



Muuten harrastettiin kouluratsastusta, puomeja ja käytiinpä taas viikon aurinkoisten päivien johdosta pellolla hyppelemässä pieniä maastoesteitä! Päästiin mm. korkkaamaan ensimmäistä kertaa banketille ylöshyppy korkeammasta kohdasta ja selvittiin.




Yksi jännittävimpiä hetkiä oli päästä vetämään maasto Rytyn kanssa. Meidän lisäksi kahdeksan ratsukkoa pysyi kuitenkin hyvin menossa mukana, oli todella hauskaa ja turhaan olin huolissani! Toki tutut hevoset ja maastot auttoivat asiassa paljon. Yhden koulutunnin lainasin tallilta kivaa suokkiruunaa ja Rytty sai tällöin pienen lainakuskin selkäänsä. Hyvin poni pelitti, vaikka ratsastajalla hädin tuskin jalat ylettivät satulan siiven alapuolelle!

Viikonloppu huilitaan ja ensi viikko menee taas aika lailla samoissa merkeissä maanantaista torstaihin. Sitten onkin heinäkuu ihan vailla suunnitelmia, valmentajakin lomailee lähes puolet kuusta, joten saatetaan sinä aikana puskautua ihan täysin... Eipä se niin paljoa haitanne, syksyllä on sitten taas hyvin aikaa palata ruotuun ja kisakuntoon! Sitä ennen ihan vaan nautitaan elämästä.

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. tää talvinen on kyllä aika karu, mutta katotaan milloin on aikaa ja inspiraatiota uuteen :D

      Poista