perjantai 8. huhtikuuta 2016

Vuosipäivää toisensa perään

Meillä on kyllä elämä Rytyn kanssa yhtä juhlaa! Joulukuussa oli kulunut kaksi vuotta siitä, kun pääsin kunnolla tutustumaan poniin, ja tänään sitten on meidän virallinen vuosipäivä - kaksi hienoa poninomistajuusvuotta on nyt takana päin!



Jotenkin on aina yhtä vaikea miettiä, mitä näiden spesiaalipäivien postauksiin kirjoittaisi. Todennäköisesti tulee toistettua aina samaa mantraa, mutta edelleen olen hirmuisen kiitollinen ja onnellinen jokaisesta päivästä kuluneen kahden vuoden aikana. En olisi uskonut löytäväni hevosta, jossa on kaikki kohdallaan, ja johon on mahdollista edelleen rakastua joka päivä vaan enemmän. Näin se vaan on! Rytystä tosin löytyykin edelleen ihan jatkuvasti uusia puolia, eivätkä ne todennäköisesti tule hetkeen loppumaankaan.



Välillä maailman rasittavan poniotus on pohjimmiltaan niin mahtava persoona, etten ole hetkeäkään joutunut miettimään siitä luopumista edes puolitosissaan. En silloin, kun se "vahingossa" näykkäisee sormesta kerjäämisen mennessä yli, silloin, kun se pudottaa minut samana päivänä kahdesti maistelemaan sänkipellon pohjaa, enkä niinä lukuisina kertoina, kun ponin mukavuudenhaluisuus voittaa eteenpäinpyrkimyksen koulutreenissä ja kuski saa hikoilla ratsunkin puolesta.



Rytyn luonne on asia, joka sai minut siihen rakastumaan ja rakastamaan ponia edelleen. Se on kullanarvoinen ominaisuus hevosessa. Koulutuksella voi toki vaikuttaa, mutta tietyt piirteet ovat olemassa syntymästä asti. Rytyllä on hyvät geenit ja hyvä koulutus, joten tuloksena on nyt maailman mukavin harrastuskaveri! Luonteen lisäksi sille on onneksi periytynyt vähän myös liikettä, jota tosin en vielä osaa ratsastaa esiin... Joku päivä Rytty kuitenkin näyttää, ettei välttämättä tarvitse olla pitkäjalkainen puoliverinen ollakseen hieno!

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet elämäni opettavaisinta aikaa, ja tulevaisuus tulee varmasti antamaan vielä enemmän. Kiitos Rytty!

2 kommenttia

  1. Rytty on kyllä just sulle sopiva poni! Teistä tulee vielä aivan supermahtava pari, jos jatkatte treenaamista samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä, oon itekin siitä joka päivä varmempi :)

      Poista