tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen valmentautumiset

Välillä on niin kiva, kun lyhyelle aikavälille sattuu useampi valmennuskerta. Meillä kuluikin tämä pääsiäinen hyvin pitkälti valvovan silmän alla (unohtamatta tietenkään vauhdikkaita maastopäiviä väliin)! Kiirastorstaina oli normaali valmennusryhmän tunti maneesilla, lankalauantaina hypättiin vierailevan valmentajan kanssa ja toisena pääsiäispäivänä avattiin virallisesti kevät, kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa oma valmentaja tuli kotikentälle.

Vastalaukka oli maanantain agendana!

Torstaina olikin oikea hyvän mielen tunti. Mm. yhden mukana olleen saikulta palailevan ratsukon takia tehtiin pitkästä aikaa ihan vaan perustyötä ympyrällä, jolloin päästiin keskittymään paljon myös omaan istuntaan, kun tehtävät sinänsä olivat simppeleitä ja suhteellisen vähän ajatustyötä vaativia. Ratsastettiin pääty-ympyrällä ensin käynnissä ja sitten ravissa, tehden ympyrän pienennöksiä sulkutaivutuksen ajatuksella ja suurennuksia taas avotaivutuksen / ristiaskeleiden kautta. Myöhemmin lisättiin mukaan laukkaa; ratsastettiin pienellä ympyrällä ravi hyväksi, suurennettiin ympyrää kuten aiemmin ja nostettiin suuremmalle ympyrälle laukka. Tarkoitus oli tässä kohtaa panostaa ennen kaikkea hyvään nostoon, jolloin toki laukkakin on suoraan laadukkaampaa.

Rytty oli ihan superhyvä! Yleensä se ei maneesilla ole niin herkkä ja vastaanottavainen kuin kotona, vaan enemmän tai vähemmän jännittynyt ja hieman "kova" etenkin kyljistään. Nyt se oli eteenpäinpyrkivä, kevyt ja avuilla - toisin sanoen aivan ihana! Valmentaja ilmoittikin, ettei ole koskaan nähnyt sen ravaavan noin hyvin. Tyytyväinen sain olla!

Estevalmennuksessa lauantaina teimme hyppyjä innarille ja yhden askeleen sarjalle, joista jälkimmäisellä oli päivän tarkoituksena kokeilla ratsukoiden hyppykapasiteetin rajoja näin kisakauden alkuun. Rimakauhuisena se ei kuulostanut kovin hyvältä ja sanoinkin valmentajalle alussa, että omalle päälleni maksimikorkeus on jossain 70 senttimetrin kohdalla. Estettä nosteltiin 5 cm kerrallaan ja kun viimeisen hyvän hypyn jälkeen valmentaja mittasi korkeudeksi 85 cm, olin yllättynyt - siksi, että Rytty todella pääsi sen yli ja myös siksi, ettei minua edes jännittänyt! Huikea fiilis tuli tästä, vaikkei valmennus muuten ollutkaan parhaasta päästä, Rytty oli vähän hassu ratsastaa nimittäin.

Vastataivutuksella valmisteltiin hevosia laukkatehtävään.


Maanantain kotitunnilla paneuduttiin vastalaukannostoihin. Vastalaukkaahan olen Rytyn kanssa tehnyt jonkun verran, mutta lähinnä myötälaukan kautta... Tosin suurimmaksi ongelmaksi ei osoittautunutkaan itse nostot, vaan niitä edeltävä käyntityöskentely ja mahdottoman vempula poni. En käsitä, miten voi olla vaikeaa saada poni kulkemaan suorana käynnissä! Koko ajan pääsi karkuun joko takaosa tai lapa. Toisaalta jouduttuani ratsastamaan Ryttyä oikeasti aktiivisesti suoraksi apujen väliin, oli poni ihan eri maata kuin alussa! Se työskenteli ja nousi hiljalleen ylös tavallisesta mato matala -moodistaan, eikä kyseenalaistanut pyyntöjäni. Olen vaan sille normaalisti liian kiltti enkä vaadi asioita loppuun saakka, minkä saan nyt valmentajan mukaan luvan lopettaa.




Alun epätoivon jälkeen jäi lopulta ihan kiva fiilis. Kuten arvelinkin, vasen laukka nousi huonommin ja oikea paremmin. Molemmat oli kuitenkin helpompi nostaa silloin, kun sitä edeltävän käynnin ratsastin matkustelun sijaan... Jatkamme kuulemma torstain tunnilla samalla teemalla. Onneksi, tässä jos jossain nimittäin harjoiteltavaa riittääkin! Pieni pätkä lopun ravailua löytyy videomuodossa alta ja tällä kerralla hieman turhan kiireisestä liikkeestä huolimatta alan olla hyvin tyytyväinen siihen, miltä Rytty parhaimmillaan näyttää!


4 kommenttia

  1. Mitä alaa muuten opiskelet? Oletko tyytyväinen siihen ja tykkäätkö siitä? Onko mielestäsi hankala asua vielä aikuisenakin kotona? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. liiketaloutta AMK:issa, en oo tyytyväinen, ei oo ihan oma juttu :D helpompi on kotona asua, tai hevosethan täällä enimmäkseen pidättelee, niiden kanssa on kivempi tälleen.

      Poista
  2. Tuo ratsutukka sopii Rytylle tosi kivasti! Hyvältä näyttää muutenkin meno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon ihan samaa mieltä että se on paljon kivempi noin! :D kiitos :)

      Poista