sunnuntai 10. tammikuuta 2016

7-vuotiaan suunnitelmat

On todella hurjaa ajatella, miten kauas ollaan tultu 5-vuotiskaudesta, jolloin vasta opeteltiin ratsun saloihin. Nyt ilmeisesti pitäisi jo oikeasti tehdä töitä. Voidaan pikkuhiljaa jättää taakse nuorta hevosta koskevat rajoitteet mm. liikunnan määrän suhteen, kun ikävuosien puolesta Rytty alkaa tosiaan olla jo aikuinen hevonen ja peruskunto on hyvä. (Lihavuuskunto tosin ei, koska alkuperäisrotuinen ponini on näillä pakkasilla syönyt moninkertaisesti heinää normaaleihin säännösteltyihin annoksiin verrattuna ja liikutus on ollut vähäistä. En ehkä uskalla kaivaa sitä esiin loimen alta enää.)

Joka tapauksessa olen yrittänyt miettiä meille tavoitteita tälle vuodelle, vaikka edelleen niiden pohtimista inhoankin. Edelleen olen myös sitä mieltä, että ilman konkreettisia tavoitteita en saa Rytyn kanssa mitään aikaan, ja tottahan se on. Sen takia on vaan välillä pakotettava itsensä pähkäilemään, missä mennään nyt ja missä haluan mennä ajanjakson x jälkeen. Tällä kertaa tosiaan pohdin tätä vuotta kokonaisuudessaan.

Jatkossakin tärkeänä osana Rytyn kanssa pidän maastoilua ja ylipäätään liikunnan monipuolisuutta. Tässä minulla riittää petrattavaa! Maastossa käyn kyllä, mutta yleensä ne 3-4 muuta treenikertaa ovatkin yleensä pelkkää sileän työtä. Tänä vuonna ohjelmaan enemmän puomi- ja kavalettityöskentelyä sekä edes joka toinen viikko hyppyjä! Sileällekin vaihtelevampaa työskentelyä, ei ainaista ympyrällä korjailua, vaan mietin joka kerralle jonkun teeman. Tätä tosin lupailin edellisessäkin tavoitepostauksessa, mutta nopeasti päädyin takaisin paheeseeni, eli mukavuusalueen sisällä pysymiseen ja ympyröiden ratsasteluun... No, aina voi yrittää.


Tärkeimpänä se kuuluisa perusratsastus, jonka merkitystä ei voi liikaa korostaa minkään ikäisen hevosen kanssa. Rytyn kanssa minun pitäisi muistaa palata välillä ihan tyystin sinne 5-vuotistasolle ja keskittyä ainoastaan energiseen liikkumiseen, koska se jää helposti kaikin puolin tosi hitaaksi ja pohkeen taakse, jos liikaa tekee vaan "temppuja". Silloinkin kun niitä temppuja harjoitellaan, niin välissä on aina muistettava tarkistaa eteenpäinpyrkimyksen säilyminen. Siirtymiset askellajien sisällä ja väleillä ovat hyödyllisiä! Tietysti ihan muutenkin täytyy pitää huolta ratsastettavuuden pysymisestä hyvänä ja tarvittaessa käyttää kokeneempia selässä.

Koulutreenien osaksi otetaan enemmän mukaan kokoamista. Olen sitä vähän arka tekemään kotona itsenäisesti, kun se on aika uusi juttu sekä minulle että Rytylle, ja lisäksi takajaloista hidas ponini tarvitsee vielä valmentajan tukea maastakäsin mikäli haluan viedä kokoamisen ns. loppuun saakka. Voin kuitenkin kotona tehdä sitä taivutusten, takaosakäännösten, peruutus-avo-askelien jne. kautta ihan hyvin. Toistaiseksi vain käynnissä, ehkä myöhemmin päästään tekemään kokoamisen ajatusta ravissakin. Laukasta ei voida vielä edes puhua, siihen tarvitaan aika paljon säätöjä lisää sitä ennen ja ponille todella paljon enemmän voimaa.

Painon siirtämistä takajaloille a'la Rytty. Onneksi nämä sen
hurjat suurennellutkin reaktiot ovat normaalisti hyvin pieniä.

Laukkaa sivusinkin jo aiemmin ja siinä riittää työtä vielä pitkään, mutta erityisesti vastalaukan haluan saada ratsastettua tänä vuonna kuntoon. Vastalaukka jumppaa, notkistaa, voimistaa ja parantaa tasapainoa sekä laukkaa yleensäkin. Rytty ei ole onneksi osoittautunut luonnostaan vaihtoherkäksi, joten vastalaukan aloittaminen on ollut helppoa. Nyt siitä pitää enää rakentaa laadukkaampaa, eli toistoja vaan!

Asia, jota välttelen viimeiseen asti ja pitäisi sitäkin suuremmalla syyllä harjoitella, on keskiaskellajit. Hyrr, inhoan niitä. Sen lisäksi että ne ovat Rytyn kanssa vaikeita ponin luontaisen aktiivisuuden ollessa hitaanpuoleinen, en tykkää tai osaa ratsastaa niitä muillakaan hevosilla sen enempää. Mikäli kisoja ajatellaan, ne kuitenkin pitäisi ottaa ihan oikeasti työn alle. Tai sitten voin mennä kauden jokaisesta keskiravilävistäjästä hakemaan paperiin korkeintaan vitosen, ihan miten vaan. Tuomarit kirjoittavat luultavasti säälistä kommentiksi aina "hyvä yritys".

... eikä tarvitse ihmetellä, miksi. Tästä on suunta ylöspäin, tässä tapauksessa
myös kirjaimellisesti - lapojen päällä kun ei välttämättä ole suotavaa makoilla.

Kilpaileminen heB-tasolla jossain vaiheessa vuotta jos ei ihmeempiä tule, keväällä toki aloitetaan vielä vanhan kauden tasosta eli C:stä. Yleensäkin haluaisin kisata vähän enemmän, mutta se todennäköisesti vaatisi pikku-E:n ajamisen (en tiedä, kuinka monta tuntia joutuisin harjoittelemaan kulmaperuutusta sitä ennen) ja oman vetoauton. Eli hmm, saattaa jäädä kuitenkin haaveeksi. Mutta jos nyt edes sen verran startteja, että B:hen siirtyminen olisi mahdollista, niin olisin ihan tyytyväinen!

Estepuolella toivoisin vaan innostumistani aktiivisempaan hyppäämiseen. Sen suhteen en aseta Rytyn puolelle vieläkään tavoitteita, koska ei ole tarvetta kiirehtiä mihinkään. Rutiini olisi kuitenkin tärkeää tässäkin puuhassa ja sitä ei ole se, että joka hyppykerran jälkeen pidän kuukauden tauon. Varmuutta siis hyppäämiseen ja hiljalleen myös korkeuksien nostamista, jos siltä tuntuu - ehdottomasti kuitenkin varjellen itseluottamusta, johon en toivoisi suurempia kolauksia meille kummallekaan. Haluaisin myös niin pian kuin mahdollista Rytylle oman estesatulan, katsotaan, onko jossain vaiheessa rahatilanne suotuisa.


Tiivistettynä tärkein avainsana kaikessa, mitä tulemme tekemään, on eteenpäinpyrkimys. Ilman sitä ei ole Rytyn tapauksessa mitään, kun tuntumasta lähtien on kaikki hankalaa ja ratsastus on kuskille todella työlästä. Alusta lähtien Rytyn tulee ajatella itse eteen, ei sitä, että milloin saa seuraavaksi hidastaa. Esteilläkään tämän merkitystä ei voi korostaa liikaa ja kun saan alkuverkassa ratsastettua hyvän ja irtonaisen laukan, ei ole hypyissä mitään ongelmia! Siitä siis lähdetään aina liikkeelle ja muu tuleekin lähes omalla painollaan.

Vielä saisin varmasti listattua vaikka mitä, mutta eiköhän näissäkin riitä vuodeksi tekemistä. Etenkin, kun tässä oli vasta ponin osuus - jos omani lueteltaisiin, olisi lista aika lailla loputon! Toivottavasti "uusi vuosi ja uudet kujeet" pitäisi kerrankin paikkansa ja tänä vuonna poikkeuksellisesti onnistuisin tekemään itsellenikin jotain ratsastajana.

4 kommenttia

  1. Fiksun kuuloisia tavotteita! Sulla on kivan rauhalliset ja realistiset määränpäät, ja osaat hienosti ottaa ponin kuin itsesikin huomioon. Te olette kehittyneet mun mielestä tosi hienosti, Rytystä on rakentunut hieno ratsu :)

    Hurjaa kuinka Fanttikin kääntyi jo kolmevuotiaaksi, ja isojen ponien jutut lähestyvät koko ajan. Kunhan sen saisi nyt keväällä kärryjen eteen ja syksymmällä miettisi ratsuhommien aloitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, en halua Rytyn kanssa yhtään kiirehtiä kun sillä on omanlaisensa historia ja tässä on vielä mooonta vuotta aikaa :) aika menee kyllä hurjan nopeasti, sullakin on aikuinen poni ennen kuin huomaatkaan!

      Poista
  2. Hyviä tavoittaeita ja ajatuksia Riina :) Tsenppiä tälle vuodelle !

    VastaaPoista