maanantai 23. marraskuuta 2015

Talviset kuulumiset


Pitkästä aikaa! On tullut pienen tauon aikana pohdiskeltua blogin historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta, ja tällä hetkellä fiilis on oikein hyvä. Heti vanhojen postausten piilottamisen jälkeen aloin katsoa blogiani paljon positiivisemmin mielin. Tein siis ratkaisun kadottaa omista ja teidän silmistänne kaikkein vanhimmat postaukset - Niin hyvin että hävettää alkaa nykyään siitä hetkestä, kun Devita lähti ylläpidosta ja Rytty astui mukaan kuvioihin. Puolentoista vuoden ajalta on nyt nelisensataa postausta tallessa luonnoksissa, mutta ulkopuolisilta visusti piilossa!

Ulkoasuun yritän todella paneutua tässä lähiaikoina, aika vaan meinaa olla vähän kortilla. Inhoan aloittaa ulkoasuprojektia tietäen, etten välttämättä ehdi tehdä sitä niin huolellisesti kuin haluaisin, joten sopivaa rakoa sitä varten odottelen vieläkin. Tarkoitus on samalla uudistaa esittelysivuja ja yleisesti blogin fiilistä parempaan suuntaan! Katsotaan, mitä kaikkea saan aikaan.


Mutta mitäpä meille kuuluu? Lyhyesti sanottuna marraskuuta. Pimeää, kylmää ja huonoja ratsastuspohjia. Tietoa siitä, että edessä on pitkä talvi ratsastamattomuudesta johtuvaa turhautumista ja ponin vatsanympäryksen kasvamista. Miksi silloin, kun ei ole laidunta lihottamassa, tekevät säätilat kaikkensa rajoittaakseen alkuperäisrodun epätoivoista laihduttamisyritystä? Joku saisi keksiä vuodenajan, jolloin olisi edes teoreettinen mahdollisuus pitää poni hoikkana.

Vaikka marraskuu on kamalin kuukausi ikinä, se on tänä vuonna kohdellut yllättävän hyvin, sillä omalla kohdallani en ole vielä kertaakaan kokenut minkäänlaista masentumisfiilistä! Kun kenttä oli vielä lumeton ja käyttökunnossa, Rytty oli pitkän aikaa todella hyvä ratsastaa. Ihan uskomattoman hyvä oikeastaan. Harmittaa, että pimeyden takia ei ole pystynyt pitkään aikaan ikuistamaan kuvamateriaalia, sillä olisin todella halunnut nähdä, miltä niin hyvän tuntuinen poni näyttää ulospäin. Nyt keliolosuhteiden pakosta liikunnan epäsäännöllistyessä on odotettavissa pientä tatsin katoamista itse kunkin osalta, mutta onneksi tietää sen olevan väliaikaista!



Valitettavan pikaiset kuulumiset tällä kertaa, jospa nyt saan kuitenkin blogin taas uomilleen ja ajan sallimissa rajoissa myös postausrytmiä parempaan kuntoon. Yritän mahdollisimman pian saada valmiiksi postauksen lauantaisesta Hevarireissusta, eli sellaista luvassa seuraavaksi!

8 kommenttia

  1. Kiva kuulla taas teidän kuulumisia! Nää on muuten ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, saatiin kyllä ihana auringonlasku näihin mukaan :)

      Poista
  2. Kiva taas kuulla teistä ;) Ihania kuvia ja ihana uusi banneri :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja bannerikin on tosi kiva :) Hyvä että teillä menee pimeydestä ja kylmyydestä huolimatta hyvin ;)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia :) Meillä on aika hyvin mennyt niin ponin liikunta, että jos muuta ei ehdi, käydään edes puolen tunnin kävelyllä. Lamppu kädessä näkee vähän pimeälläkin, tietysti riippuu ponista mitä lähtee tekemään. On kai jotain tutkimuksiakin, että edes sen puoli tuntia kävelyä auttaa hevosen kuntoa jo aika paljon (siis jos verrataan että olisi vapaa) . Jos ei muuta, niin ainakin on poni sen puoli tuntia pois syömästä! :D hyvää joulunodotusta teille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä totta! tällä hetkellä ei vaan voida kesäkengillä lähteä tielle liukastelemaan, mutta talvella epätoivon hetkinä pitää muistaa että mielummin edes se käyntilenkki joka päivä kuin kokonaan lomailua :) kiitos samoin sinne!

      Poista