maanantai 2. marraskuuta 2015

Mitä hevosen omistajuus on?

Kivasta haasteesta kiitokset Merikalle!

  • valitse neljä kuvaa, jotka vastaavat mielestäsi parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen sekä todellisuus.
  • neljän kuvan jälkeen valitse vielä yksi vapaavalintainen kuva, sekä siihen parhaiten kuvaava sana
  • haasta mukaan viisi bloggaajaa, joilla on oma hevonen!

Seuraavaksi haasteeseen saavat osallistua Nea, Milla, Pauliina, Aino ja Minna! Pahoittelen jos olette sen jo aiemmin saaneet, katsoin vain sellaisia jotka eivät sitä ole vielä tehneet.


LUOTTAMUS

Tähän olisin voinut muunkin tyyppisen kuvan valita, mutta estepelkoisena tällainen on kuitenkin kaikkein kuvaavin. Kun jännittää, jopa pelottaa, mutta hyppää kuitenkin, koska luottamus hevosta kohtaan on niin vahva. Minun silmissäni 70-senttiset okserit näkyvät oikeasti talon kokoisina, mutta kenenkään muun kuin Rullen kanssa ne eivät tunnu niin pieniltä ja helpoilta.


ONNISTUMINEN

Vau, käyntiä maneesissa. Miten se oikein liittyy onnistumiseen? Kisoissa menestymisen ja muiden vastaavien sijaan nämä ovat niitä hetkiä, joita Rytyn kanssa tällä hetkellä ratsastuksessa eniten toivon saavuttavani - kyllä, hyviä käyntiaskelia. Ihan vaan siitä syystä, että niiden kautta poni lähtee hiljalleen rakentumaan laadukkaasti ja oikein muissakin askellajeissa, joissa tällä hetkellä ei pystytä samanlaisia askeleita löytämään. Jokainen onnistunut askel käynnissä on avuksi matkassamme kohti suurempaa onnistumista, sitä Ryttyä, jonka toivon vuosien saatossa kuoriutuvan esiin.


EPÄONNISTUMINEN

Vaikkei maailma yhteen huonoon kisapäivään kaadu, niin kyllähän sellainen jää aina harmittamaan. Viime keväänä meillä oli tällainen tosi huono päivä. Kotona meni siihen aikaan tosi hienosti, kisoissa taas... No, ihan tuntumasta ja eteenpäinpyrkimyksestä lähtien kaikki oli pielessä. Sinä päivänä oma ratsastukseni taisi olla vähintään yhtä epäonnistunutta kuin letitystaitoni.


TODELLISUUS

Tätäpä se ponien kanssa elellessä usein on, hiukset sotkussa ja kiukutteleva heppakaveri! Pääosin hevosenomistajuus on kyllä todellisuudessakin oikein antoisaa, kunhan on sellainen hevonen, jonka kanssa on kivaa. Sen olen kantapään kautta oppinut.


Bonus
YSTÄVYYS

Hevosen omistamisen kautta olen päässyt tapaamaan heppakavereiden lisäksi myös uusia ihmisiä. Minulla on elämässäni paljon hevosenomistajakavereita, joihin en olisi vaikkapa tuntiratsastajana ikinä tutustunut. Esimerkiksi entisellä Hevoset.comin foorumilla olleen lähes legendaarisen Oma hevonen -topicsarjan kautta törmäsin aikanaan ihmisiin, jotka ovat tavalla tai toisella mukana elämässäni tälläkin hetkellä! Ilman sitä meidän tallista muuten puuttuisi eräs pilkukas valkoinen asukas...

4 kommenttia