sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen megapostaus


PERJANTAI

Perjantaina palauttelin Rytyn töihin, vaikka edelleen olin kipeä - ja sen huomasi ratsastaessakin, ei meinannut voimat riittää mm. laukkatyöskentelyyn. Kauhea tunne, kun hengästyy tyyliin parin ympyrän jälkeen! Pakko oli kuitenkin ratsastaa, kun lauantaina oli spesiaalivalmennus, johon menisin vaikka pää kainalossa. Ihan kylmiltään parin vaparin ja parin maastakäsittely- tai irtojuoksutuspäivän jälkeen ei olisi kuitenkaan ollut sinne järkevää lähteä, joten perjantaina puolikuntoisena ratsastin Rytyn reilussa puolessa tunnissa läpi.

Tällaiset pienetkään lomat eivät tee Rytyn mielenterveydelle kovin hyvää, joten tiesin, etten tulisi pääsemään helpolla. Ennen ratsastusta päätin kuitenkin, että en suostu turhautumaan tai hermostumaan mistään. Jatkan vaan ratsastusta normaalisti ja rauhallisesti, vaikka Rytty tuntuisi kuinka hankalalta. Niin, ja annan sille tarpeeksi vertymisaikaa, enkä todellakaan odota ensimmäisen kymmenen minuutin työskentelyn jälkeen huippupätkiä. Näillä eväillä saatiin aikaan yllättävän onnistunut treeni, vaikka alussa ongelmia tuottikin ponin kyttäilyt ja epätasaisuus. Lopun pätkät saivat kyllä unohtamaan alun vaikeudet täysin, koska vitsit miten hyvältä poni tuntui etenkin laukassa! Tehtiin parit vaihdot käynnin kautta ja niiden jälkeen se alkoi liikkua ihan eri tavalla. Yleensäkin kaikki tuollaiset erikoisemmat jutut joita laukassa tehdään (esim. juuri muutaman käyntiaskeleen kautta vaihdot sekä helpot vastalaukat) vaikuttavat Rytyllä laukan laatuun aina positiivisesti, mutta silti liian usein jään ratsastamaan vaan jotain ympyröitä. Järkevää.


Uhmasin sairautta vielä lisää ja Rulle pääsi perjantaina maastoon Patun seurana. Poni oli melkoisen innokas, siitä olikin aikaa kun se oli viimeksi päässyt kaverin kanssa maastoon! Otan käytännössä aina Rytyn kun Pinja menee Patulla maastoon, koska ne ovat vauhtiensa puolesta paljon sopivammat maastokumppanit. Lisäksi jos täytyy valita kummalla ponilla menen yksin maastoon, niin Rulle on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto. Erityisesti sen edellisen tippumisen jälkeen olen ollut varovaisempi, ja on ihan kiva että Rytyn kanssa maastoillessa on joku mukana, etten vielä joku päivä tyyliin makaa yksin tajuttomana jossain tienposkessa...

LAUANTAI

Lauantaina sitten oli taas odotettu klassinen valmennus. Olin edelleen kipeänä, mutta loppujen lopuksi klassinen ratsastus ei ole paha puolikuntoisenakaan - painotus on vielä tässä vaiheessa Rytyn kanssa käyntityöskentelyssä, ja kaikki tehdään niin pienesti ja kevyesti, ettei tullut mitään ongelmia jaksamisen suhteen. Rytty tosin ei päästänyt minua helpolla tälläkään ratsastuskerralla, oikeastaan läpi koko valmennuksen se oli jännittynyt kuin viulunkieli ja hirnui, kun joutui maneesiin eroon kavereista. Olikin tavallaan epäonnistunein valmennus tähän saakka, mutta kuitenkin Rytty käynnissä kokosi itseään paremmin kuin kertaakaan aiemmin ja ravissakin oli lopulta todella hyvä ratsastaa.


Edelliseen valmennukseen verrattuna Rytyn ravi oli kuulemma parantunut huomattavasti, takajalat eivät olleet enää niin löysät ja hitaat, vaan poni liikkui pyöreämmin ja "napakammin". Ei ole jumppailut menneet hukkaan, joten tällä linjalla jatketaan! Muutenkin Rytty sai taas paljon kehuja, valmentajan mukaan siitä tulee vielä todella hieno ja kunhan kokoamisen perusteita jatketaan niin liikkeetkin tulevat entisestään paranemaan. Tämä klassinen touhu on kyllä (meidän kohdalla) ihan ihmeellistä taikuutta, sillä oli vasta kolmas kerta kyseisen valmentajan tunnilla ja jo nyt Rytty on kuin eri poni. Joka tunnilta olen saanut paljon uusia eväitä, ja nytkin saatiin selkeät suunnitelmat jatkoa varten.

SUNNUNTAI

Kotitreeneissä jatkettiin Rytyn kanssa eilisten asioiden parissa, sitä ennen ratsastin kuitenkin Rullen. Poni oli jähmeä ja monet asiat olivat epäsäännöllisestä kenttätyöskentelystä johtuen vaikeita, mutta siitä huolimatta se oli niin yritteliäs ja kiva. On hassua, miten Rullella on usein (okei, oikeastaan aina) sellainen todella tympeä poniasenne, mutta siltä kuitenkin löytyy puoli joka haluaa miellyttää ihmistä sataprosenttisesti. Kerrassaan ilo on kyllä tuolla ponilla ratsastaa, kaikki toimii niin helposti ja hyvin!




aurinkokin näyttäytyi, ihanaa!

Rytyn kanssa jatkettiin tosiaan valmennuksen tunnelmissa ja yritin muistaa valmentajan neuvot koko ajan, vaikka itsenäisesti meninkin. Ennen kaikkea keskityin käsiini, tai oikeastaan siihen, etten tehnyt niillä mitään. Jatkuva sisäohjan nyplääminen on tosiaan minulle hirveä ongelma, jos joku ei vielä tiennyt, ja valmennuksessa sain taas kuulla kunniani siitä. Teen sen vaan niin tiedostamatta, että minun täytyy oikeasti keskittyä täysillä, että ratsastan ohjan sijaan pohkeilla. Ja kappas vaan, kun ponikin tuntuu silloin paljon paremmalta!





Kaiken kaikkiaan Rytty(kin) oli hurjan kiva tänään, jäi hyvät fiilikset ratsastuksen jälkeen! Otettiin päivällä myös toisenlaisia kuvia, mutta niitä julkaisen omassa postauksessaan myöhemmin. Loppuun vielä Rytystä pari videopätkää tämänpäiväisistä treenailuista, hieman tylsähköä materiaalia mutta ehkä jotain saatte irti :)



10 kommenttia

  1. Voi jee ihana postaus ♥ Mahtavaa että rulleakin näkyi taas, tällaisia lisää!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana postaus !♡ Kiva kun Rullekin näyttäytyy blogin puolella :) Ja mukava että sekin on saanut liikutusta useammin ;) Ootte kyllä upee pari Rytyn kanssa :) Mä oon kade :D Sä osaat istua niin hyvin harjoitusravissa, mä itse aina pompin siinä miten sattuu XD Riippuu kyllä hevosestakin, mutta yleensä en osaa siinä istua ... Ihania kuvia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! haha, no on sitä tässä melkein 15 vuotta harjoiteltukin, tosin kyllä mä vieläkin löydän siitä korjattavaa ;)

      Poista
  3. Oi, tää oli kiva postaus! Hienoja kuvia ja kiva, kun oli taas videotakin! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana rulle ♥ja voi että kun sun ja Rytyn meno näyttää niiin hyvältä! Olisi huippua päästä itsekin joskus klassiselle tunnille, niitä nyt vaan ei löydy ihan kaikkialta... Kuulostaa meinaan tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ne tuntuu kyllä olevan harmillisen harvassa, itekin vähän tuurilla pääsin vakkariksi mukaan näihin, täälläkin olisi tulijoita enemmän kuin opettajalla aikaa! on kyllä tosi kivaa puuhaa se :)

      Poista
  5. Kiva postaus! Mut mikä rytyn säkä on ku näyttää omaan silmään aika isolta:D

    http://wekepoju.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) ponikokoinen se on, mutta tarkkaa mittaa ei ole, luultavasti 145 ja 148 väliltä!

      Poista