torstai 26. maaliskuuta 2015

Poneilupäivä Erikan kanssa

Ystäväni Erika käväisi meillä vierailulla pitkästä aikaa. Ties kuinka kauan ollaan tätä taas suunniteltu, mutta toteutus oli jäänyt uupumaan. Ryttyäkään ei ollut nimittäin Erika päässyt näkemään, vaikka se kohta vuoden onkin jo omistuksessani ollut! Nyt päätettiin kuitenkin saada suunnitelmat toteutumaan ennen Erikan Saksanreissua ja tänään hän tuli ponejani moikkaamaan.

Otettiin ensin Rytty käsittelyyn ja poni näytti tallissa parhaat puolensa panikoidessaan kavereiden jäämistä laitumelle. Selvittiin kentälle, jossa hyppäsin ensin itse selkään ratsastamaan suhteellisen nopeasti, mutta tehokkaasti (yritys ainakin oli kova) askellajit läpi. Rytty ei ollut ratsastaessakaan aivan parhaimmillaan, liekkö muuten vaan huono päivä tai sitten itse tiedostamattani ratsastin huonosti tietäessäni että oli "kiire", kun en ratsastanut itse koko treeniä. Onneksi poni parani hieman ennen kuin päästin Erikan selkään, eikä se kuvissa onneksi näyttänyt hassummalta, vaikka fiilis ei niin hyvä ollutkaan.






Syy miksi ratsastan Ryttyä paljon edelleen hieman pidemmässä muodossa on se, että poni liikkuu paljon paremmin silloin. Sille on vielä vaikeaa löytää kunnolla liikettä ollessaan edestä kovin lyhyt, kuten yllä olevassa kuvassa, ja se jää vähän "paikalleen". Sen takia lisäyksetkin on meille todella heikko lenkki ja joko lisäys ei lähde tai sitten lisäys lähtee ja poni ns. leviää edestä. Mutta tämä tulee varmasti korjaantumaan ajan myötä, nyt se on jo vähän parempi kuin joku aika sitten :) Tässä kuvassa tosin muoto ei ole paras mahdollinen muutenkaan, Rytty on on jo turhan kasassa ja leukakulma on kiinni...


... tässä poni liikkuu jo hieman paremmin ja leuan kulmakin on avoimempi, kun olen antanut tilaa sisäohjasta.


Vasta-asetuksella on helppo korjata ponin katoaminen ulko-ohjan tuelta.


Sitten Rytty saikin taas uuden kuskin selkään! En tiedä tarkalleen miltä tuntui, mutta vaikutti siltä että poni alkuun hieman mietiskeli ja jännitti uutta ratsastajaa ja jäi hieman hitaaksi. Aika nopeasti Rytty pääsi kuitenkin taas liikkumisen makuun ja meno näytti paljon paremmalta! Hienoa työtä Erikalta, Rytyllä on omanlaisensa ja välillä varsin vaikeasti saavutettavissa olevat nappulat joilla sen saa toimimaan, ja siihen nähden ensimmäinen ratsastus näytti oikein hyvältä.




Rytyn jälkeen pääsi pikku-Rullis hommiin, siitäkin on nyt vihdoin kuvamateriaalia, vaikkakin vaan Erikan ratsastamana kun en itse kivunnut ollenkaan kyytiin tänään. Ennen kuin kukaan tulee ilmoittamaan ponini liikalihavuudesta niin voin kertoa että tiedossa on ja arvatkaa olenko tyytyväinen tilanteeseen, en... Olkoon varoittava esimerkki kaikille, tämä on lopputulos kun muutenkin helposti lihova russi on käytännössä koko talven liikuttamatta. Nyt keväällä olen alkanut pitää sen säännöllisesti liikkeessä ja toivotaan että tuloksiakin alkaa näkyä, ruokintahan sillä on jo niin minimissä kuin uskaltaa pitää, joten ainoa keino laihduttaa on lisätä liikuntaa.



En tiedä mitä näiden ratsastuksesta osaa sanoa, hyvin meni! Rulle on niin loistava, ei ole aikoihin ollut kunnon treenissä ja silti aina kun aitojen sisälle menee niin se yrittää kaikkensa ja menee niin hienosti. Ihana poni, harmittaa niin kovasti ettei ole aikaa touhuilla sen kanssa samalla tavalla kuin ennen vanhaan.






Pari estettäkin Rulle pääsi mahansa kanssa lyllertämään ja vähän rutiininpuutetta näkyi olevan, ihmekös tuo kun joskus syksyllä taitaa olla viimeksi hypännyt. Hienosti poni (ja kuski) kuitenkin tsemppasivat! On myös kiva että maailmassa on vielä ihmisiä jotka ovat myös tuolle pikkupallerolle sopivan kokoisia, pitää laittaa Erika taas ponia kiusaamaan kunhan vierailta mailta palaa.

Nyt nukkumaan, niin jaksaa huomenna taas jatkaa operaatioita Rulle kesä- ja Rytty kisakuntoon! Sunnuntaina tosiaan starttaillaan kisakautta C-merkin parissa, aika pienet on odotukset mutta ihan mielenkiinnolla odotan mitä tuomari sanoo ja ollaanko missään edistytty talven treenailujen jälkeen. Hyvää tekee junnuponille käydä vähän katsomassa maailmaa, ja tuo C-merkki on onneksi ohjelmana tosi simppeli :)

13 kommenttia

  1. Kiva kun Rulliksestakin saatiin pitkästä aikaa kuva materiaalia :) Onhan poni hieman pyöristynyt, mutta se on ihan ymmärrettävää kun ei ole aikaa liikuttaa . Uskon kuitenkin että saat Rulliksen taas hyvään kuntoon ;) Mutta kiva jos Erika voisi käydä useammin Rulliksella ratsastelemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, valitettavasti se nyt karkaa kahdeksi kuukaudeksi mut kunhan palaa Saksasta niin varmasti käy :)

      Poista
  2. Ootko kokeillut jo uusia kuolaimia Rytylle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. een, en oikein tiedä mitä lähtis kokeilemaan kun ei ole kuitenkaan liikaa ylimäärästä rahaa siihen. ja en tiiä auttaisko kuolaimen vaihto, kun sillä ei ole kyse siitä etteikö se hyväksyisi kuolainta vaan se leikkii sillä, niin luultavasti leikkisi millä vaan kuolaimella... ja on sen suu jo vähän rauhoittunutkin vaikka samalla kuolaimella ollaan menty koko ajan, niin toivon mukaan se iän myötä rauhoittuu vielä lisää :)

      Poista
    2. Oletko kuullut nova kuolaimesta? Eikö olisi kannattavaa edes testata toisia kuolaimia, eikä vain kohautella olkapäitään ja odottaa jotain muutosta ponin "kärsiessä" huonosta kuolaimesta?

      Poista
    3. olen kuullut, mutta en aio kokeilla varsinkaan mitään kumi tms. päällysteisiä kuolaimia, tuolla suunkäytöllä se pureskelisi vaan reikiä niihin. usko pois, valmentajanikin on hyvin perillä tästä asiasta enkä ala tekemään muutoksia tuntemattomien mielipiteiden perusteella, kun meille poni saattaapi olla pikkuisen tutumpi :)

      Poista
    4. Sitten varmaan happy mouth - kovaa muovia, mutta suora, eikä siis ole yleisesti ottaen suuta aukova kuolain. Ei nämä kuolainasiat rakettitiedettä ole, pienellä panostuksella varmaan Rytynkin suunaukomiset vähenisivät ja ratsastuksesta tulisi mielekkäämpää :)

      Poista
    5. Meillä vasta "nuori" hevonen rauhoittui vähän suusta vasta 10 vuotiaana eikä mitään kuolaimia ole vaihdettu. minä uskon että rytty tasoittuu kyllä suusta ajan myötä. Ihania kuvia ja hienosti kirjoitettu postaus :)

      Poista
    6. Niin no kumpikin vaihtoehto on ihan ok. Joko a) vaihdetaan nyt sellainen kuolain että suu tasoittuu ja rauhoittuu tai b) odotetaan siihen asti että ponin suu vanhetessaan rauhoittuu. Toisessa tarvitaan rahaa ja viitsimystä, toisessa tarvitaan kärsivällisyyttä.

      Poista
    7. Suuta aukova nimeltämainitsematon eestiläinen a) laita suuhun happymouth. Parin viikon käytön jälkeen poni louhaisi kuolaimesta palan irti kesken ratsastuksen ja lopputuloksena verinen suu&paha mieli. b) laita alaturpis. Ohjaus katoaa. c) kokeile sataa eri kuolainta. Ei mitään vaikutusta. d) laita suuhun kolmipala ja odota viisi vuotta. Ponin suu on toisinaan rauhassa. Paitsi silloin kun se heittää kielen kuolaimen päälle kyrsiintyessaan hommiin.
      Summarasum. Toiset on aktiivisempia suusta kuin toiset. Henk.koht. ainakin mielummin ratsastan suustaan hieman nupeloa ponia, kuin tunnotonta pölkkyä. Mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.

      Poista
    8. jep jep, pitää nyt katsoa mihin päädyn :) happy mouthiakaan en uskalla juuri tuon takia suuhun laittaa, tarpeeksi olen lukenut siitä että hevonen puree siihen reikiä joka sitten taas rei'ittää hevosen suun kivaan kuntoon...

      Poista
  3. Voi ei mikä pallo Rulliksesta on tullu! :D Mun pitäis tulla kattoo teitä kyl joku kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ihan jäätävä :D jep niin pitäs, ei olla nähty ikuisuutee!

      Poista