sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Alkuvuoden elämää

Olen talvisin erittäin laiska ottamaan kännykkäkuvia. On koko ajan huono valaistus, useimmiten hyvin ankean näköistä ja niin kylmä, ettei tosiaan tee mieli ottaa hanskoja pois ja kaivaa puhelinta esiin taskusta. Senpä takia minulla on kolmen kuukauden ajalta kännykkäkuvat julkaisematta ilman, että niitä on edes kertynyt kohtuuttoman paljon. Ajattelin kuitenkin, että maaliskuu - ensimmäinen kevätkuukausi, jee! - olisi hyvä aloittaa postaamalla tänne lopputalven kännykkäkuvat, niin voi sitten lopettaa talven muistelun ja kääntää katseet kohti tulevaa kesää.

maailman söpöimmät ponit!

hello ladies... kaikkein söpöimmätkään eivät aina voi olla edustuskelpoisia, heh!

DIY juoksutusvyö, Rullen silat joihin vaihdoin pidemmän mahavyön (jonka solki tosin oli väärän kokoinen noihin siloihin ja en meinannut saada sitä enää auki, eli ei ollutkaan niin toimiva idea...)

iltatreenejä

meidän pelkurikissa uskaltautui tutustumaan Ryttyyn!

hetken aikaa oli kunnon talvi täälläkin, tämä on helmikuun alkupuolella otettu eli muutamassa viikossa on kyllä mieletöntä vauhtia sulaneet lumet ainakin täältäpäin Suomea

Rullen kanssa talvimaastoja tsekkaamassa, toivottavasti nyt tiet sulaisi pikavauhtia, niin saisi pikkuponinkin kunnolla maastoon ja ajolenkeille

pojat niin edustavina ratsastuksen jälkeen...

... ja siinä kolmas edustusponi!

ohjasajoa, Rulle on kyllä niin loistava tuossa puuhassa!

taiteellinen auringonlasku

kaakaota kermavaahdolla, ihan sairaan hyvää!

poni pikkuisen hikisenä rankan puomitreenin jälkeen

semikiva maastoilusää (ja oli muuten semivirkeä ponikin, meinasi välillä hallinta kadota)

luojan kiitos ei ole enää kauaa hokkikautta jäljellä, Rytyllä oli nimittäin joku aika sitten kahtena peräkkäisenä päivänä hokinpolkemat takajaloissa... näyttää kuvassa pahemmalta mitä olikaan, pieniä reikiä vaan olivat molemmat!

Sunny on ollut hyvässä vireessä viime aikoina, hieno poni!

juoksutuspäivä

laatuselfiet kunniaan, mutta helmikuun viimeinen viikonloppu oli mielettömän hauska!

... olin nimittäin mm. Emma Gaalassa taas tänä vuonna paikan päällä :)

tänään oli pakko palautella Rytty takaisin hommiin, se alkoi kerätä niin käsittämättömästi virtaa. meidän kenttä on nyt about puoliksi sula, siellä pystyy siis jo ratsastamaan, mutta ei ihan kaikkea tekemään - parempi kuitenkin kuin ei mitään!

10 kommenttia

  1. Kivoja kuvia taas :) Varmasti oli hieno toi Emma-Gaala ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, siellä on paikan päällä vielä vähän eri tunnelma kuin telkkarissa :)

      Poista
  2. Todella kivoja kuvia :) tosi söpö myös tuo toinen voikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihii, ne on sellasia hurmuripoikia molemmat :)

      Poista
  3. Nää kännykkäpostaukset ovat aina yhtä mukavia katsottavia (vaikka itse sorrun usein samaa että suurinosa kuvista on juurikin sieltä selästä otettu hevosen korvista.. :D) mutta näitä on aina kiva katsoa! :) Ihan Rulle ja ihana Rytty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, kovin yksipuolisia tuntuu olevan mulla aina nää kuvat, pitäisi muistaa useammin kaivaa kännykkää esiin kun tapahtuu jotain :D kiitoksia!

      Poista
  4. Miten hokinpolkemat voi tulla takajalkoihin tonne vuohiskuoppaan? :D Vai tekikö joku muu hevonen ne? En ymmärrä haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi kuvassa oleva oli tosiaan tarhakaverin tekosia, olivat luultavasti juosseet tms. ja sitten astunut kannalle, toinen josta ei ollut kuvaa oli takajalan ns. etupuolella eli sen oli itse polkaissut :D vähän hämäävästi oli tuo kyllä!

      Poista
  5. Ei vitsit nauroin nuille "laatuselfieille" :DD Ihania kuvia, kännykkäpostaukset on vaan niin parasta :)

    VastaaPoista