sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Rytyn viikko-ohjelma part 3

Aiemmin tekemäni postaukset ponin viikko-ohjelmasta löydät täältä ja täältä

MAANANTAI
koulua, kaikki askellajit

TIISTAI
koulua, käynti & ravi

Alkuviikolle tuli kaksi kouluilupäivää putkeen, kun kenttä oli vihdoin niin hyvässä kunnossa, että oli pakko käyttää se hyödyksi! Maanantaina mentiin ihan kunnon treeni laukkoineen päivineen, tiistaina vaan käynnissä ja ravissa, tosin oheen otettiin mm. avotaivutustreeniä. Molemmat treenit olivat kuitenkin kohtuullisen kevyitä. Rytty oli hyvä ratsastaa kumpanakin päivänä, loistavaa!


KESKIVIIKKO
maasto, 4,5 km / n. 40 min

Keskiviikkona lähdettiin maastoon Pinjan ja Patun kanssa. Mentiin ihan lyhyt ja tuttu lenkki pääasiassa käynnissä ja ravissa, kun sopivia laukkapätkiä ei matkan varrelle osu montaa. Kevyt liikutus siis jälleen, tosin siihen liittyi myös viitisen minuuttia kestänyt hankitreeni, kun käveltiin lumisen täysin koskemattoman metsäpätkän läpi. Rytyn kuulin kerrankin vähän hengästyvänkin, vaikka käynnissä se mentiinkin!

TORSTAI
vapaapäivä

PERJANTAI
koulua, kaikki askellajit

Viikon vapaapäivä osui tällä kertaa torstaille. Perjantaina oli sitten taas kouluilupäivä, lumisella kentällä otin kaikki askellajit läpi. Rytty oli ok, pientä tahtojen taistelua käytiin ravissa oikeassa kierroksessa, mutta pääasiassa erittäin jees! Mikäli oltaisiin kesäpohjilla niin olisin tähän kohtaan ottanut jonkun puomi/estetreenin, sillä nyt tuli vähän turhan monta pelkkää kouluilupäivää yhdelle viikolle.


LAUANTAI
käyntilenkki ilman satulaa

Tuli plussakelit ja vesisateet, varmaan puolet lumista lähti ja joka paikka peilijäässä. Hienoa! Suunniteltu maasto Erikan ja Rullen kanssa peruuntui, kun ei pikkuponi pysy kengättä pystyssä tuolla. Lopulta päädyttiin Pinjan ja Patun kanssa ilman satulaa metsään samoilemaan puoleksi tunniksi, mikä varmasti sopi ainakin ponille hyvin.

SUNNUNTAI
kouluvalmennus maneesilla

Sunnuntaista tulikin tämän viikon rankin päivä, kun käveltiin maneesille reilut 3 km suuntaansa ja välissä oli lähes puolentoista tunnin mittaiseksi venynyt valmennus. Onneksi sää oli yön aikana muuttunut sen verran suotuisammaksi, että tiet eivät olleet enää niin peiliä ja päästiin ehjin nahoin maneesille. Valmennuksesta kirjoitan analysoivamman postauksen kenties parin videon kera vielä myöhemmin, mutta keskityttiin pääasiassa avotaivutuksiin käynnissä. Ravissa ja laukassa tehtiin sitten ihan perustyötä taivuttelujen parissa. Ihan huippufiilikset ei jäänyt, mutta siitä tosiaan lisää joskus kun ehdin!


Luovuin vuodenvaihteessa perinteisestä päiväkirjamallista liikutusten ylöslaittamisen suhteen ja vaihdoin Google kalenteriin, jota joskus Depsun aikoina tuli käytettyä. Vaihdon tein yksinkertaisesti siksi, että en koskaan muistanut kirjoittaa vihkoon ja saattoi olla joskus viikonkin liikutukset laittamatta, ja koitin sitten parhaani mukaan muistella mitä oli tehty... Koneen avaan lähes poikkeuksetta päivittäin ja tuossa kirjanmerkeissä kalenteri pomppaa aina silmiin, joten muistan käydä sen päivittämässä.

Silloinhan kun Depsu oli niin kalenteri oli blogissakin näkyvissä, kiinnostaisiko teitä nyt seurailla sitä jos laitan sen julkiseksi? Olen itse hirveän utelias katsomaan muiden liikutusohjelmia, mutta saatan toki olla ainoa! :D

6 kommenttia

  1. Mua ainakin kiinnostaisi tuollainen viikko-ohjelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytynee sitten viritellä lähiaikoina se :)

      Poista
  2. Mulla kiinnostais ainakin toi kalenteri tänne blogiinkin :) Depsun aikoina sitä tuli seurailtua paljonkin. Tää oli ihan huikee postaus :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva jos sais sen kalenterin blogiinkin näkyviin :) Mielenkiintoista seurailla millaista teidän normaali liikutus pitää sisällään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, täytyy tän päivän aikana se vielä laittaa :)

      Poista