lauantai 20. toukokuuta 2017

Se on viimeinen viesti

En usko, että tämä tulee kenellekään järin suurena yllätyksenä. Blogini hidas kuolema on ollut nähtävissä jo pitkään, sillä postaustahti on hidastunut vuosi vuodelta vaan enemmän. Siinä missä parhaimpina aikoina postasin aina 10-15 kertaa kuussa - lähes joka toinen päivä! - olen viimeisen vuoden aikana tehnyt päivityksen keskimäärin neljästi kuukaudessa. Eikä siinä mitään, kerran viikossa postaaminenkin on tyhjää parempi. Erityisesti tämän alkuvuoden aikana vaan vähäisetkin postaukseni ovat tuntuneet siltä, että olen joutunut tekemään ne väkisin, kenties pienestä velvollisuudentunteesta ja blogin tekohengityksenä.

Niin kauan kun blogia olen kirjoittanut, eli aika tarkalleen 7 vuotta ensimmäisen blogini auettua 28.5.2010, olen tiennyt tekeväni sitä vain sen aikaa kun se tuntuu mielekkäältä. Nyt se ei enää hetkeen ole ollut sitä, vaan ennemmin rasite tai pakollinen paha. Lopettaminen on ollut mielessä useasti, mutta olen halunnut vielä hetken odottaa mahdollista uutta inspiraatiota. Sitä ei ole näkynyt, vaan sen sijaan on tuntunut entistä varmemmalta päätös siitä, että nyt on pakko suorittaa yhden aikakauden loppu. Tuntuu haikealta.



Blogin päätähdet vuosien varrella.

Koska olen huono puhumaan, on kirjoittaminen ollut minulle ennen kaikkea terapiaa. Tästä on tullut hirveän rakas päiväkirja, joka on kulkenut läpi monet myllerrykset elämässäni. Uusia ponituttavuuksia, vaikeita hyvästejä, koulujen vaihtumista, syviä vesiä ja suuria onnentunteita... Käytännössä koko aikuistumiseni kasvutarina on näiden kansien sisällä. Kaikki yritykset, erehtymiset ja onnistumiset hevosten parissa sekä elämässä muutenkin olen purkanut tänne. Tyhjän tekstikentän avaaminen tuntui vapauttavalta aina, teki sitten mieli kiljua riemusta tai itkeä. Yksinäisinäkin hetkinä on voinut olla varma, että jossain ruudun toisella puolella joku aina kuuntelee.

Aloittaessani bloggaamista 14-vuotiaana en olisi ikinä uskonut, että tästä tulee minulle näin tärkeä ja pitkäaikainen harrastus, saati että lähemmäs 1000 ihmistä joskus lukee ihan tavallisen Riinan ja tavallisten ponien tavallista arkea. Ihan hullua. Olen valtavan kiitollinen jokaiselle, joka on ollut mukana seuraamassa elämäämme seitsemän vuoden aikana - niin monia kertoja päiväni on pelastanut jonkun teidän ihanat sanat kommenttikentässä! Jotain tein myös oikein siinä, että pitkään ajanjaksoon ja kohtuullisen laajaan lukijakuntaan nähden negatiivisten kommenttien määrä oli hyvin vähäinen. Tuli toki niitäkin vuosien varrella, ja herkän luonteeni takia tietysti loukkaannuin jokaisesta, mutta nyt voin hyvillä mielin vaan nauraa niillekin.

Tämä on niin paljon vaikeampaa kuin kuvittelin. Nyt kun tiedän, että bloggaamiseni on ohi, en malttaisi lopettaa tämän viimeisen postauksen kirjoittamista ollenkaan. Paljon olisi sanottavaa, mutta tämä oli nyt tässä. Blogin jätän joka tapauksessa näkyville, enkä usko että ikinä - tai ainakaan ihan lähitulevaisuudessa - pystyisin poistamaan tätä. Täällä on niin paljon tärkeitä muistoja ja ihania hetkiä, sekä mm. minun ja Rytyn tarina alusta lähtien. Haluan takuulla palata niihin vielä itse, ja kenties joku teistä palaa myös.

Kiitos ja näkemiin

Meidän elämää voi somessa edelleen seurata Instagramin puolella; @rrriinar päivittyy harvakseltaan, @riinanheppailut hieman tiheämmin. Hyväksyn myös tuntemattomat seuraajiksi, joten mikäli ponien kuulumiset kiinnostaa, lähetä ihmeessä seurauspyyntö!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Agentti 007 vauhdissa ja muut kisakuulumiset



Aina ei mene niinkuin Strömsössä! Meidän eilispäivän esterata 50-60 cm luokassa päättyi hylkäykseen ensimmäisen esteen jälkeen. Rytyn tarjoamat ylimääräiset koikkaloikat olivat ratsastajalle liikaa ja tantereeseen päädyin varsin nopeasti. Onneksi ei sattunut pahemmin, häntäluu ainoastaan otti hieman osumaa. Turvajalustimen kumilenkkikin irtosi, eli ei ollut turhaan käytössä!






Onneksi oman seuran kisoissa oli mahdollisuus revanssiin, eli luokan lopuksi ratsastin radan kilpailuiden ulkopuolella uudestaan. Tällä kertaa tiukemmassa kontrollissa... Minua jännitti ja pelotti tällä radalla ihan hirveästi, olin suunnilleen itku kurkussa ja meinasin muutamankin kerran unohtaa radan. Tämä suoritus oli kuitenkin käytännössä puhdas ja sinänsä jäi ihan hyvä fiilis, että sain uuden mahdollisuuden ja taisteltua radan läpi maaliin saakka.





Itsevarmuus kuitenkin sai sievoisen kolauksen! Jännitin todella paljon taas hyppäämistä jo ennen näitä kisoja, edellispäivästä lähtien pelkkä ajatus sai suunnilleen jalat tärisemään. Tämä tuskin teki asialle kovin hyvää, vaikka putoaminen ei varsinaisesti johtunutkaan esteistä, vaan yleisesti kisatilanteesta. Vanha estepelko nostaa kuitenkin kovin herkästi vielä päätään, joten saa nähdä, miten jatkossa taas hyppääminen maistuu.

Minulla oli vielä tiedossa samalle päivälle vielä toinen rata 70 cm korkeudessa Sunny-ponilla, joten ei auttanut jäädä kauaksi aikaa murehtimaan! Joskaan tämä suoritus ei etukäteen aiheuttanut jännitysmomentteja yhtään samalla tavalla, Sunny kun on Rullen ohella ainoita poneja, joilla hyppääminen ei jännitä. Rata oli ihan ok, mutta 1. vaiheessa tuli yksi puomi huolimattoman ratsastuksen takia.



Pari viikkoa sitten, pääsiäismaanantaina, meillä oli niin ikään kotiseuran koulukisat. Koska näistä kisoista ei tullut minkäänlaista kuvamateriaalia, jäi postauskin tyystin kirjoittamatta! Mentiin tuttu heB aikuisratsastusmerkin kouluohjelma ja kuten odotettavissa olikin, yksin maneesiin jääminen oli edelleen paha paikka. Päätin vaan, että nyt ei hyydytä, vaan mennään täysillä - otetaan irti, mitä jännittyneestä ponista on otettavissa. Ilman suurempia rikkoja sujunut rata toi 64,600% ja sijan 10/26. Hieman liikaa prosentteja kyllä tuohon suoritukseen nähden, mutta ainakin nyt liikuttiin eteenpäin! Vielä kun tuohon saadaan mukaan rentous ja tasaisuutta tuntumaan ym. tärkeitä peruspilareita, alkaa liikekin näyttää radalla ihan hyvältä. Pikku hiljaa!


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Sivuja ystäväkirjastani


Nimi Rüütel
Lempinimi Rytty
Pienenä minua kutsuttiin Ryytteliksi
Olen syntynyt heti toukokuun alussa vuonna 2009 Virossa Hiidenmaalla
Paras kaverini toinen voikko herrasmies nimeltä Tauno
Ihastukseni Denise ❤
Haaveammatti kaikista mieluiten olisin tallin maskotti, jonka ei tarvisi muuta kuin olla söpö ja joka saisi rajattomasti huomiota
Harrastukset kaurapellolle karkaaminen, Rullen ärsyttäminen ja jatkuva ruuan kerjääminen
Lempiruoka laidunruoho
Lempijuoma Mash-vesi
Vaatekoko 145
Kengän koko 1
Oudoin tapani hörisen tai hirnun aina päiväheinille, mutta en ikinä muina ruoka-aikoina
Parasta maailmassa rapsutukset ja ruoka
Mitä inhoan kengitystä
Pahin pelkoni että maa nielee minut maastossa, joten teen sivuloikkia kaikissa epäilyttävän näköisissä kohdissa
Lempieläin naakka, ne auttavat keväisin karvanlähdössä!
Entisessä elämässäni minulle kaavailtiin tuntiponin uraa, mutta koska en olisi luonteeni puolesta järin hyvin siihen sopinut, päädyttiin minut myymään yksityiskäyttöön


Nimi Rulett
Lempinimi Rulle, Rullis
Pienenä minua kutsuttiin Rulleksi ja Poniksi
Olen syntynyt 22.3.1999 ihan tässä lähiseudulla, en ole koko elämäni aikana muuttanut 15 kilometriä kauemmas synnyinkodistani
Paras kaverini minulla ei oikeastaan ole kavereita, mutta enemmän hengaan laitumella Rytyn kuin Denisen kanssa, joten pakko varmaan vastata Rytty...
Ihastukseni pah, ei ole
Haaveammatti kärryponi
Harrastukset heinälaatikoiden järsiminen kun ruoka loppuu ja turhista asioista kiukuttelu
Lempiruoka kaikki herkut; porkkanat, leivät, heppanamit...
Lempijuoma talvella rakastan yli kaiken lämmintä vettä, kesällä uppoaa parhaiten ihan tavallinen vesi enkä pahemmin välitä mistään limppareista
Vaatekoko vaihdellen 115/125
Kengän koko 5x0
Oudoin tapani lumihangessa turpa maassa viistäminen, onnistuu muuten reippaassa laukassakin (ainakin tallia kohti mennessä)
Parasta maailmassa hiihtoratsastus ja yksinolo heinien äärellä
Mitä inhoan vettä
Pahin pelkoni olen rohkea poni, enkä pelkää mitään - tai ainakaan halua myöntää sitä!
Lempieläin lampaita minulla oli edellisessä kodissa kavereina muiden hevosten lisäksi
Entisessä elämässäni olin aluksi vaikea opettaa ajolle, kokeilin aisojen välissä kaikkea pystyyn hyppimisestä makuulle käymiseen, mutta lopulta totuin ja nykyisin kärryjen vetäminen on yksi lempipuuhistani!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Aurinkofiiliksiä



Tänään on hyvä päivä!

Jo kolme vuotta yhteistä taivalta takana Rytyn kanssa, ihana kevätsää ja hienoja hevoskavereita. Vuosipäiväämme ei juhlistettu sen kummemmin, irtokenkä mahdollistaa ponille vähän leppoisamman elämän juuri nyt, mutta käytiin me ottamassa muutama kuva! Suhteellisen huonolla menestyksellä tosin, ei löytynyt kelpoa kuvauspaikkaa ja auringon aiheuttamat jyrkät varjot meinaavat aiheuttaa päänvaivaa, kunnes taas muistuu mieleen kuvauksessakin kesämoodi. Ihanaa silti, kun on lämmintä ja valoa!

Viime aikoina tekemistä on riittänyt ja juuri tässä hetkessä uskaltaa huokaista ja sanoa, että nyt on kaikki ihan hyvin. Ei ole valittamista harrastuksessa tai elämässä ylipäätään! Ei sillä, etteikö kesänodotusaika saisi minua vuodesta toiseen hyvälle tuulelle. Toivotaan, että se fiilis pysyy myös tulevina harmaina kurakelipäivinä.


Siihen saakka kuitenkin nautitaan auringosta, hyvää keväänjatkoa jokaiselle!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kesä lähestyy!

Koska ainakin täällä päin Suomea kevät on jo edennyt varsin pitkälle, lumet ovat lähes kokonaan sulaneet ja ponien karvanvaihto on vilkkaimmillaan, on aika kääntää katseet tulevaan kesään. Omalla kohdallani oli kesäsuunnitelmat pitkään epäselvät, mutta nyt kaikki alkaa viimein olla varmistunut.


Olen hiljattain tehnyt "alanvaihdon", jos sitä sellaiseksi voi kutsua - työskentelen nyt hevosten parissa ja olenkin viihtynyt ihan hyvin. Hommathan nyt ovat entuudestaan tuttuja, kuin myös talli ja sen hevoset. Ensi viikolla on luvassa uusia tuulia, kun saan ratsastettavaksi 5-vuotiaan nuoren tamman, mistä olen superinnoissani. Aikanaan nautin todella Rytyn ratsutuksesta, ja juuri tähän kohtaan on hauskaa saada omien ponien rinnalle tuollainen projekti!

Kovin kauaa tosin ei tämä yhteistyö kestä, sillä kesäksi vaihdan maisemaa. Uusi työ tuo uusia suhteita, ja sain kesätöitä ulkomailta ruotsalaiselta kouluratsastustallilta. Paikasta tai yksityiskohdista en luonnollisesti vielä tässä kohtaa voi kertoa enempää, sillä liikkuvia osia on paljon - vaikka pääpiirteittäin koko juttu on varmistunut, niin järjesteltävää vielä riittää. Jännittämisen olen kyllä aloittanut jo nyt!


Oma muutto on toki helposti järjestettävissä, mutta entäs ponit? Omaa hevosta ei ole tulevalle työpaikalleni mahdollista ottaa mukaan, joten ponien varalle oli keksittävä kesäksi muita suunnitelmia. Rulle lähtee töihin samaan paikkaan, jossa se ylläpitoaikansakin vietti. Sen suhteen voin siis onneksi olla todella levollisin mielin, mutta Rytylle oli vaikeampi keksiä kesäsuunnitelma. Kukaan ei siitä oikein tykkää, eikä näin ollen sitä kesäksi halunnut vaivakseen.

Päädyin lopulta soittamaan Rytyn kasvattajalle. Hän muisti vielä ponin hyvin, ja Rytty lähteekin nyt ainakin kesän ajaksi Viroon - takaisin samaan paikkaan, saarelle, jossa se on syntynyt ja viettänyt nuoruusvuotensa! Olen varma, että Rytty tulee viihtymään hyvin taas isossa laumassa ja varsin luonnonmukaista elämää viettäen. Kivi vierähti sydämeltä, vaikka onkin jo valmiiksi haikeaa ajatella, että olemme ponieni kanssa pian kolmessa eri maassa.


Kaikki tämä on kuitenkin vain väliaikaista, joten odotan pelkästään innolla kaikkia uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Tulen varmasti kesän aikana oppimaan paljon ja vaikken omia ponejani näekään, niin varmasti uudet hevosystävät ne korvaavat! Tuntuu, että tästä on tulossa paras mahdollinen kesä, sillä juuri tällaista muutosta olen elämääni pidemmän aikaa kaivannut.